Moderni hirsisauna on visuaalisesti näyttävä

Löylyjen lisäksi saunominen voi tarjota elämyksiä myös näköaistille. Hyvin suunniteltu nykyaikainen hirsisauna on ilo silmälle sekä sisältä että ulkoa!

Nautintoa kaikille aisteille

Sauna on paikka, jossa ihmisillä on mahdollisuus pysähtyä kaiken kiireenkin keskellä. Nykypäivänä kiire on mukana monen arjessa, ja ehkä siksi saunaltakin halutaan vielä suurempaa elämystä sen vastapainoksi.

Saunan toimivuus, perinteisyys ja rentouttavat löylyt eivät ole menettäneet merkitystään, mutta niiden lisäksi yhä useampi haluaa kiinnittää huomiota siihen, miltä sauna näyttää. On mukavaa ja ihan kohtuullista, että silmäkin pääsee lepäämään lauteilla istuttaessa. Erityisesti mökkisaunoissa suurimman huomion ansaitsee ympäröivä luonto, jonka voi lasipintojen läpi tuoda hyvinkin lähelle saunojaa.

Ikkunoiden avulla valoa ja maisemanäkymiä saa saunaansa annosteltua juuri haluamansa määrän. Ikkunoista voidaan tehdä tavallista leveämpiä tai korkeampia, tai niitä voi asettaa useamman vieri viereen.

Lasiseinä kääntää kiukaanluukun tuvan tai terassin puolelle

Lasiseinät ovat suosittuja ratkaisuja kotien kylpytiloissa, ja myös hirsisaunaan sellainen on mahdollista tehdä. Harvian 9 x 19 -kokoinen Duo-lasiseinä on saatavilla useisiin saunamalleihimme. Sen voi sijoittaa saunan ja tuvan välille tai yhtä hyvin saunan ja terassin välille. Maitolasi päästää valon sisään, mutta peittää kuitenkin sopivasti näkyvyyden sisään saunaan.

Lasiseinään yhdistyy Duo-kiuas, jonka luukku avautuu saunasta poispäin – tuvan puolelle tai vaihtoehtoisesti terassin suuntaan. Tuvassa kiuas toimii samalla kertaa takan korvikkeena ja antaa lämpöä sekä tunnelmaa sillekin puolelle. Saunan lämmittämisen takia ei tarvitse mennä kyykkimään kuumaan saunaan, vaan puiden lisääminen onnistuu tuvan puolelta. Saunan lattia myös pysyy puhtaana puuroskasta.

Suoraan hirsiseinään saunasta poispäin avautuvaa kiuasta ei voida asentaa paloturvallisuussyistä. Lasiseinä toimii tässä ratkaisussa kiukaan ympärillä palosuojaseinänä. Näin yhdistyvät näppärästi turvallisuus, käytännöllisyys ja tyylikäs ulkonäkö.

Harvia Duo -lasiseinä tuvan puolelta katsottuna

Modernissa pihasaunassa on citynurkat ja palju pihassa

Hypätäänpä sitten saunasta ulos. Miltä moderni sauna näyttää ulkopuolelta?

Saunan julkisivusta saa modernimman näköisen valitsemalla perinteisen hirsinurkan sijaan uuden citynurkan. Siinä hirsien päät jäävät lyhyemmiksi koteloidun rakenteen sisään. Taajama-alueella hirsisauna sulautuu näin paremmin muiden rakennusten tyyliin ja vastaa rakennusvalvonnan vaatimuksia, mutta moderni ulkonäkö on toki myös makuasia. Siisti citynurkka on saatavilla kaikkiin saunamalleihimme.

» Lue citynurkasta lisää asiakastarinastamme

Saunan yhteydessä on mahtavaa päästä myös pulikoimaan. Jos järveä ei ole lähistöllä, tilanne on paikattavissa paljulla, joita löytyykin jo monen pihasta. Nyt kylpytynnyrit ovat löytäneet tiensä myös meidän tuotevalikoimaamme. Kylpytynnyrimme ovat laadukasta suomalaista työtä. Esimerkiksi saunamalleissa, joissa on avoterassi, palju on mainio lisävaruste.

Kun suunnittelet modernia hirsisaunaa mökille tai kotipihaan, aloita tutustumalla käyttövalmiisiin saunamalleihimme. Niissä on paljon muokkausmahdollisuuksia, joilla saat rakennuksesta juuri mieleisesi. Kysy meiltä tarvittaessa lisää!

» Tutustu saunamalleihin