Tässä vaiheessa vuotta kevään auringonsäteet tuovat jo mieleen häivähdyksen tulevasta kesästä. Suomen kesä, mikä sen ihanampaa! Kaikki mitä tarvitaan, on loma, sauna ja hyvä seura – tai oma rauha.

Puuttuuko sinulta kuitenkin vielä sauna? Jos näin on, niin nyt on korkea aika alkaa suunnitella sen hankkimista toden teolla. Me Joro-Huviloilla olemme tehneet loistosaunoja asiakkaillemme ympäri Suomea, ja meillä on sinullekin muutamia hyviä ideoita täydellisen saunan toteuttamiseen. Vielä ehdit saada omasi tulevaksi kesäksi!

Tutustu asiakastarinoihimme »

1.    Mieti, mitä sinä haluat saunaltasi

Tärkeintä on, että sauna on käyttäjälleen mieleinen. Kannattaa siis käyttää hetki aikaa omien toiveiden ja tarpeiden miettimiseen. Minkä kokoinen saunan pitäisi olla? Pitäisikö sen yhteydessä olla pukuhuone ja mahdollisesti myös tupa? Pohjaratkaisuissa ei välttämättä tarvitse takertua perinteiseen, sillä ne ovat tarvittaessa helposti muunneltavissa

Osa saunomisen nautintoa voi myös syntyä esteettisestä elämyksestä. Miltä haluat saunasi näyttävän sisältä ja ulkoa? Esimerkiksi erilaisilla laudemalleilla, puupintojen käsittelyllä ja ulkomaalauksella saunasta saa silmiä hivelevän kauniin ja ympäristöön sopivan.

Entä mitä varusteluja haluat saunarakennukseesi, jotta se olisi mahdollisimman viihtyisä ja toimiva? Jos haluat saunan olevan käytössä pidempäänkin kuin pelkän kesän, eristyksestä ja sähköistyksestä on paljon iloa.

2.    Nauti maisemista saunasta käsin

Mikä on vielä parempaa kuin kuulla kuikan kujeileva ääni löylyissä istuessa? Nähdä kuikka omin silmin saunan ikkunasta. Saunan ikkunoiden ja ovien paikat kannattaakin valita niin, että maisemat avautuvat parhaaseen suuntaan. Usein paras näkymä on juuri järvelle päin.

Valitsemalla saunaansa leveän panoraamaikkunan maisemista saa vielä enemmän irti. Lauteilla istuessa voi katsella näkymiä kuin luontoelokuvaa laajakuva-tv:stä. Toisaalta ikkunoiden koko ja määrä on makuasia: joku voi myös mieluummin haluta keskittyä nauttimaan saunan hämärästä mahdollisimman vähillä ikkunoilla.

3.    Muista suunnitella myös saunan terassi

Vilvoittelu on tärkeä osa suomalaista saunomista, ja viihtyisä terassi tekee siitä paljon mukavampaa. Pieneenkin saunarakennukseen saa paljon lisää tilan tuntua ja tyylikästä ilmettä terassilla. Terassi on loistava paikka vaikka grillillekin, josta voi napata valmiit makkarat saunomisen päätteeksi.

Kuten ikkunoidenkin, myös terassin suunta kannattaa miettiä tarkkaan. Haluatko nauttia saunan terassilla ilta-auringosta vai keskipäivän paisteesta? Onko toiveissa suojaisa nurkkaus vai enemmänkin näköalapaikka?

Terassi voi olla joko avoin tai katettu. Katetulla terassilla kesän vaihtelevat säät eivät ole ongelma: kesäkalusteet pysyvät kuivina sateellakin ja polttopuitakin voi säilyttää kastumatta terassin reunassa. Kaiteet taas lisäävät terassin turvallisuutta ja tuovat terassille yksilöllistä ulkonäköä.

4.    Valitse täydellinen paikka rantasaunalle

Perinteisesti saunan on haluttu olevan lähellä rantaa, ja saunan hyvä sijainti on iso osa saunomisen viehätystä. Saunaa ei kuitenkaan voi pystyttää ihan mihin vain, vaan omalle suunnitelmalle kannattaa jo hyvissä ajoin kysyä varmistus oman kunnan rakennusvalvonnasta. Joka kunnassa määräykset ovat hiukan erilaiset, mutta yleensä ainakin rantasaunan vähimmäisetäisyydelle rantaviivasta on olemassa jokin sääntö.

Rantasaunojen lisäksi lähivuosina on rakennettu yhä enemmän pihasaunoja omiin kotipihoihin. Näin saadaan näppärästi tuotua mökkitunnelma lähelle kotia. Turhat ajomatkat jäävät pois, saunomisesta voi nauttia milloin tahansa ja pihapiiriin tulee mukavasti lisää viihtyisyyttä. Pihasaunan voi myös suunnitella ulkomuodoltaan pihan muihin rakennuksiin sopivaksi, eikä sen välttämättä tarvitse näyttää perinteisen ”mökkimäiseltä”.

5.    Vältä stressiä tilaamalla käyttövalmis sauna

Jos rantasaunan tai pihasaunan toteuttamisesta haluaa selvitä helpolla ja varmalla tavalla, kannattaa valita käyttövalmiina toimitettava malli. Myös niitä on mahdollista muokata monelta osin omien toiveiden mukaan: pohjaratkaisua voi muuttaa omiin tarpeisiin sopivimmaksi ja varusteluista voi valita juuri haluamansa. Toiveiden mukainen sauna toimitetaan saunomisvalmiina suoraan paikalleen.

Tutustu käyttövalmiisiin saunoihin sivuillamme ja pyydä tarjous sinulle mieleisestä mallista! Jos et löydä juuri sopivaa, laita meille viesti, niin suunnitellaan sinulle sellainen. Soittamalla saat meidät kiinni numeroista 0400 225 717 ja 0400 680 260.